Luonnon muuta elämää

 Talvella lintulaudalle siementen vieminen on varmasti monelle tutumpaa, kuin itse metsäneläinten ruokkiminen. Välillä lintulaudalla käyvät linnut syövät itsensä niin ylen, etteivät pääse hetkeen aikaan lentoon ollenkaan, niinkuin tämä punatulkku.

 Luonnon tämännäköisistä pikkunisäkkäistä ehkä parhaimmat havainnot saa näin talvella varmaankin rapinasta katonrajasta, jos esimerkiksi hiiri on päässyt ullakolle. Tämä hiiri oli kuitenkin sellainen tapaus, kun hän oli pudonnut kuivurimme kaatosuppiloon, ja autoin sen sieltä köysien kanssa ylös. Sitten se jäi hölmistyneenä pyörimään jalkoihin eikä lähtenyt ollenkaan karkuun.

 Mustarastaat ovat mustan höyhenpeitteensä kanssa myös kauniita. Oranssi nokka vielä oikein korostaa tummaa väriä.

 Pulu, kyyhkynen, on yleinen, mutta itsekään en ole kunnolla kiinnittänyt siihen huomiota, kuinka kaunis lintu pulukin oikeasti on.

 Kevään ensimmäisiä merkkejä, tosin viime vuodelta. Valko- ja sinivuokkoja.

Luonto ja kasvillisuus on levinnyt tietenkin myös veden alle. Kuvat ovat Marjaniemen merenrannasta.

Lampemme takana viime kesänä käväisi siivellisten eläinten suurempi edustaja. Haikara istuskeli männyn latvassa kaikessa rauhassa, ja pääsin kuvaamaan sitä.

Myös hyönteisten maailmasta löytyy mitä kauneimpia otuksia. Amiraaliperhonen on todella upea punaraitaisine siipineen.

 Myös vähän yleisemmät perhoslajit ovat kauniita, kuten tämä kaaliperhonen. Se on juomassa vettä uimarenkaan päällä.

 Kun loppukesästä omenat ja muut marjat ja hedelmät kypsyvät, saa luonto taas uusia väripilkkuja.

 Terassillemme oli jäänyt viime kesänä pieni lintu, kun se oli lentänyt ikkunaa päin. Onneksi sille ei käynyt kuinkaan, hetken virottuaan se jatkoi taas matkaansa. Lintu on hippiäinen, ja se on koko Suomen ja samalla myös Euroopan pienikokoisin lintu, alle 10cm. Kännykkä on kuvassa, jotta linnun pikkuruisesta koosta saisi mielikuvaa paremmin.

 Lammessamme asusteli yhtenä kesänä ankkapariskunta. Ne olivat lainassa meillä yhden kesän, ihan lemmikkeinä. Vasemmanpuoleinen on Fiona ja oikealla on Fenix.

Eläinkunnasta itseäni kiehtoo nilviäiset. Pienenä aina tutkin etanoita suurennuslasin lävitse. Tämä etana on todella pitkä, yli 10cm.

 Keväällä on hienoa aikaa se, kun puihin ilmestyy ensimmäiset vihreät nuput ja hiirenkorvat.

Kevään hieman aikaisempia merkkejä ovat myös pajunkissat.

Syksyllä luonnon valtaavat erilaiset sienet. Tässä kuvassa varmaan todella monelle tuttu keltavahvero, jota kutsutaan myös kanttarelliksi.

 Suppilovahverot ovat myös suosittuja ruokasieniä syksyn aikana. Ne kasvavat aina suurissa rykelmissä.

Kaikenlaiset tatit ovat todella kauniita, varsinkin jos niihin ei ole päässyt mikään hyönteinen syömään, vaan hattu ja jalka ovat vielä ihan ehjiä.

Sienirihmastonhan sanotaan kasvavan kaaren mallisesti maan alla. Tässä kuvassa se näkyy todella hyvin, sienet kasvavat aivan kehän muotoisesti.

 Lammessamme on ankkojen lisäksi ihan sinne kuuluviakin eläimiä. Lampi on keväisin aivan täynnä kurnuttavia rupikonnia ja niitä koikkelehtii nurmikolla ja joka paikassa. Heti kun jäät sulavat, alkaa keväällä komea kurnutus aina illan hämärtyessä.

 Lammessa asustelee myös oranssimahaisia vesiliskoja, Ne ovat tosin todella vaikea huomata, saati sitten saada kiinni.

Lammen rannassa kasvaa myös paljon kaikkia kasveja, kuten kurjenmiekkoja. Kuvassa on raate.

Pellollamme oli teeri varmaankin omaa kosiotaan pitämässä. Kuva on huonolaatuinen, kun teeri oli niin kaukana, että piti zoomata todella paljon.

 Kimalainen vanhan pajunkissan kimpussa. Tästä kuvasta pidän itse todella paljon.

 Auringon valo, joka heijastuu kirkkaasta vedestä. Todella kaunista ainakin minun mielestäni.